torstai 26. maaliskuuta 2009

DWB ja oritestit

DWB-kasvattajien foorumiin on saatu jo paljon aiheellista keskustelua aikaan, enkä voi kuin huokaista tyytyväisyydestä tilanteen suhteen tällä hetkellä. On ollut ilo huomata, että DWB on todella otettu hyvin vastaan virtuaalimaailmassa ja kiinnostuneita kasvattajia on löytynyt kehittämään ja jalostamaan rotua virtuaalisesti eteenpäin.

Aikaisemmin viime syksynä otin asiakseni keskustella mahdollisista oripäivistä/testeistä ja tutustuessani nyt vielä paremmin DWB:n tilanteeseen oikeassa elämässä, en voinut olla kiinnittämättä huomiota Tanskassa järjestettäviin oritestihin. Näitä järjestetään vuodessa kaksi, 10 ja 35 päivän testit. Tänä aikana karsitaan valtava määrä nuoria oriita pois, ja lopuksi palkitaan parhaat ja kantakirjataan Tanskan kirjoihin. Jo viime vuonna Suomessa kantakirjattu Anne Niemen kasvattama ja omistama FWB-ori Duendecillo P suoritti tuon 35 päivän testin, ollen tosiaan ensimmäinen Tanskassa palkittu suomalainen puoliverinen hevonen! Tänä vuonna Ypäjällä kantakirjattiin toinen alkuvuodesta Tanskassa 35 päivän testin suorittanut ja kantakirjattu ori For Enjoy Ask Z. Karsinta on todella kova, sillä koko kilpailuun osallistuu vuosittain satoja oriita. Järjestelmä tunnetaan ehdottomasti tarkkuudestaan ja laadunhakuisuudestaan. Miksei tällaista voitaisiin siis soveltaa virtuaalimaailmaan?

Jos kaikki käy hyvin, voimme mahdollisesti järjestää jo kevätkaudella 2009 ensimmäiset oritestit virtuaalimaailmassa. Suunnitelmissa olisi pitää kilpailu avoimena kaikille puoliveriroduille ja jakaa luokat sukutauluittain (yksipolviset, kaksipolviset, kolmipolviset jne). Karsinta suoritettaisiin kilpailujen, näyttelyiden ja yleisöäänestyksen muodossa. Katsotaan miten asiat lähtevät rullaamaan!

tiistai 24. maaliskuuta 2009

SB Dressage myy: muutama uusi myyntihevonen

Huomio! Edellisestä lastista on vielä kaksi hevosta kaupan näiden hevosten lisäksi!

Kiinnostuneet voivat lähettää ostotarjoukset ja -kyselyt sähköpostitse os. sophieber@luukku.com

DWB-tamma Haute Madeleine (i. Darkheart SIN, ei. Limelight)
Isä YLA2 sekä KRJ II-palkittu, emänisä kolminkertainen olympiavoittaja ja huippuperiyttäjä!

Westf-tamma Rosenholtz (i. Autonom, ei. Ansehnlich)
Erinomainen opetus- ja kilpakumppani vaativiin luokkiin sekä siitokseen!

DWB sai hyvän vastaanoton

Projekti on lähtenyt todella hienosti alkuun saatuani hieman keskustelua aikaan Hevostalli.netin foorumin puolella aiheen tiimoilta. Kiinnostuneita on riittänyt, minulle on tullut muutamia kyselyitä sähköpostitse ja muutamia DWB-ratsuja on jopa maahantuotu rodun populaatiota kasvattamaan.


Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen DWB:n saamasta vastaanotosta. Yllätyksekseni kävi myös ilmi, ettei FWB olekaan virtuaalimaailmassa aivan yhtä yleinen ja tunnettu rotu kuin esimerkiksi holsteiner. En ole tutustunut tilanteeseen aikaisemmin sen paremmin, vaikka tiedossani oli esimerkiksi holsteinerin suuri menestys ratsukasvattajien joukossa.

Mainitsen muuten täälläkin vielä, että oma DWB-kasvattimme Haute Madeleine palautui tänään omistukseeni ja on tällä hetkellä vailla omistajaa!

Eniten kysymyksiä on tullut rotuun liittyen kuvien puolesta. Kyseessähän on moderni ratsuhevosrotu, joten yleisempien ratsuhevostyyppien (hannover, SWB, KWPN, trakehner jossain määrin, FWB, holsteiner, oldenburger jossain määrin) kuvien käyttö toimii tanskalaisella puoliverisellä todella hyvin. Tässä alla on muutama esimerkki sopivasta kuvasta:

Kuvat: Hippola / Emilia Fager

Hyvän ratsuhevostyypin tunnistaa mm. seuraavista piirteistä: pitkä, hyvinkiinnittynyt kaareva kaula, loiva lapa, jalat hyväasentoiset ja suuret nivelet, kevyt moderni tyyppi (vrt. "vaunuhevosraskaus"). Ennen kaikkea DWB:n tulee olla miellyttämishaluinen ja kilpailukykyinen, vireä ja halukas urheiluhevonen. 

torstai 19. maaliskuuta 2009

DWB:n elvytysprojekti aluillaan

DWB-kasvattajana olen huomioinut valitettavan tosiasian, ettei virtuaalimaailmasta valitettavasti juuri tanskalaisia puoliverisiä löydy. Yksilöinä muutamia, mutta varsinaisessa jalostuskäytössä niitä ei ole juuri nimeksikään. Tanskalainen puoliverinen on kuitenkin tyyppinä erinomainen, moderni ratsuhevonen. Se on yksi arvostetuimmista ratsuroduista hevosmaailmassa, ja nuoren ikänsä ansiosta siihen on pystytty linjaamaan ja yhdistämään parhaat urheiluhevoset kautta maailman. DWB on hyväksytty monissa muissakin kantakirjoissa, mm. indexien top-listojen roduissa KWPN, hannover, oldenburg ja holsteiner.


Tarkoitus on siis kevään 2009 aikana aloittaa kunnollinen DWB-jalostus omassa tallissamme, kun ensimmäiset tammakasvattimme voidaan vihdoin astuttaa. Näin ollen kesällä tallissamme on toisen polven tanskalaisia puoliverisiä, ja toivon mukaan loppuvuotena 2009 olemme saaneet lisättyä tämän virtuaalimaailmassa harvinaisen rodun hevoskannan vähintäänkin edustuskelpoiseksi muihin suosikkirotuihin (holsteiner, hannover, fwb, trakehner) verraten.

Otan mielelläni yhteistyökymppaneita projektiin muista DWB-kasvattajista, ja autan mielelläni aloittelevia kasvattajia esimerkiksi maahantuomalla Suomeen muutamia ratsuja. Kiinnostuneet voivat ottaa minuun sähköpostitse yhteyttä!

Toinen yhtä harvinainen näky virtuaalimaailmassa on SWB eli ruotsalainen puoliverinen. Tämä moderni ja kansainvälisesti menestynyt puoliverikantakirja kaipaa ehdottomasti myös kannattajia virtuaalimaailmassa lisää, joten jos kasvattajia kiinnostaa niin voisimme yhdistää elvytysprojektissa sekä DWB:n että SWB:n ja toimia yhteistyössä esimerkiksi oripäivätestien tai kilpailuiden muodossa.

Projekti on vasta aluillaan, mutta tukea tarvitaan ja tosiaan asiasta kiinnostuneet - ottakaa ehdottomasti yhteyttä!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

SB Dressage myy: ensimmäinen kolmikko

Bellina (i. Beccioli, ii. Biaffe II ie. Rina Toff, e. Recciolla, ei. Pop Fashion ee. Eilde)
18/6/2008 syntynyt sveitsiläinen hannoveraner-tamma, säkä n. 167cm. Isot hyvät liikkeet, ponnistaa hyvin, erityisesti laukka todella hyvä. Miellyttävä hoitaa ja ratsastaa. Vähän pörisee, mutta todella hyvätapainen muuten. Todella paljon potentiaalia ja liikettä, tästä hieno kouluratsu vaativiin luokkiin!

MYYTY!

Hildegard II (i. Kronprins, ii. Priscot ie. Elise Lou, e. Hilda Marie, ei. Tom Cat ee. Lust Ritella)
10/10/2008 syntynyt itävaltainen pv-tamma, suurilinjainen ja kookas n. 175cm. Erittäin kaunis, vähän pippurinen mutta muuten erittäin hyvä luonne. Ehdottomasti laatua hakevalle kouluratsastajalle, tätä kelpaa näyttää ja käyttää! Koulutustaso vahva Vaativa A.

McBoston (i. Rivaldi II, ii. Moe Rocco ie. Hingtoff Uma, e. Ania Lisbeth, ei. Bossa Nova ee. Ania Ria)
3/1/2009 syntynyt saksalainen trakehner. Säkä 167cm, kilpailtu sekä estettä 120cm että koulua He A+. Kelpo ori kengittää ja hoitaa, ei pahoja tallitapoja. Emälinja todella laadukas, tästä tuleva siitostamma laatua etsivälle kasvattajalle!

Tarjoukset sähköpostitse os. sophieber@luukku.com.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Puolivuotissyntymäpäivä!

Tasan puoli vuotta sitten, 27. syyskuuta 2008 allekirjoitettiin kauppa tanskalaisesta ratsuhevostilasta, joka sittemmin on tunnettu kouluratsastustalli SB Dressur Staldina.

PALJON ONNEA MEILLE! Toivottavasti seuraava puolivuotinen kuluu yhtä sutjakasti ja ongelmitta!

Kevättä odotellen!

Tuleva kevät alkaa hiljalleen näyttää kasvojaan - päivät ovat pidentyneet ja aurinko paistaa kirkkaalta taivalta yhä useammin ja useammin. Linnut visertävät kauniisti, ja jokainen työpäivä tuntuu aina vain paremmalta. Varsat ovat alkaneet hiljalleen luopua talviturkeistaan, projektina onkin ollut lähes päivittäin kerätä muovipussillisen verran hevoskarvoja hoitotoimenpiteiden aikana.

Arki sujuu täällä Tanskassa siis oikein hyvin, hevoset voivat hyvin ja Ottokin on palaillut Ruotsista valmennuksesta. Se alkaa hiljalleen näyttää jo kunnon orihevoselta, vaikka nuori se yhä onkin. Lihasta on alkanut kerääntyä, ja joka kevät se saa ihan uutta elinvoimaa tammoista.

Olen saanut myös uutta lisätietoa tulevista myyntihevosista. Markkinat aukeavat maaliskuun kolmannella viikolla, eli kannattaa pitää kuun puolivälissä blogia silmällä. Tulossa on iso lasti, lähes kaksikymmentä hevosta ja mukaan mahtuu pääosin kouluratsuja, mutta myös harrastekäyttöön myytäviä ja laadukkaita estehevosia on tulossa kaupan. Hintataso on todella laaja, 8 000-50 000e!

torstai 26. helmikuuta 2009

SB Dressage myy: kaksi FWB-varsaa

Suomalaisella yhteistyökumppanillamme Vashingtonilla on syntynyt nyt tammikuussa kaksi todella hienoa varsaa, ja olen lupautunut mainostelemaan niitä myyntimielessä myös meidän puolellamme. Molemmat varsat periytyvät erittäin tasokkaista sukulinjoista, ja määrätietoisella koulutuksella ja hyvällä tuurilla niillä on kaikki mahdollisuudet pärjätä jopa GP-kouluradoilla asti.


FWB-t. Monalisa Wave
s. 17.2.2009, FIN
sk. n. 165cm
rn/rnkm



FWB-o. Calwary Wave
s. 18.2.2009, FIN
sk. n. 166cm
rt/rn/m



Hyvä koti on pääasia, joten sukupuoliin ja nimiin on vielä mahdollista vaikuttaa!  Lisää kasvattajan myyntiehdoista voit lukea täältä.

Tarjoukset sähköpostitse os. sophieber@luukku.com asianmukaisesti otsikoituina!

Kuvien copyright: Gestüt Hämelschenburg

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Eksoottinen suomalainen muutti talliin

Tänään talliin muutti eksoottinen suomalainen suomenhevosori Viikatemies. Läsipäinen liinaharja omaa suuren liikekapasiteetin, ja sen kanssa on kilpailtu Suomessa Va B-tasolla koulua. Sillä on erinomainen sh-ratsuhevostyyppi, ja sen liikemekaniikka on kilpailukykyinen mitä tulee muihin ratsuhevosiin. Toivottavasti saamme tästä hienosta oriista hyvän kilpakumppanin kevään kouluradoille!

Tarkoituksena olisi kilpailla oriin kanssa leväällä 2009 vaativalla tasolla, ja mahdollisesti kantakirjata/hankkia laatuarvostelupalkinto syksyllä 2009.

torstai 29. tammikuuta 2009

Vuoden ensimmäinen varsa syntynyt

27. tammikuuta 2009 syntyi SB Dressur Staldin kuudes oma tanskalaiskasvatti ja samalla kauden 2009 ensimmäinen varsa Haute Genesis.


Genesis on isokokoinen, jalo ruunikko orivarsa, ja omaa kolme hyvää askellajia. Emä Goldfever on ennestään jättänyt kolme varsaa, jotka ovat kaikki osoittaneet erittäin suurta potentiaalia vaativille kouluradoille. Tamma viedään keväällä 2008 laatuarvostelukilpailuun.

Varsa tulee myyntiin vieroituksen jälkeen, tarjouksia otetaan vastaan heti! Haluamme nähdä varsan tulevan kodin ennen kaupan tekoa ja vaadimme, että tuleva omistaja rekisteröi hevosen VRL:n hevosrekisteriin. SB Dressur Stald tulee merkitä varsan kasvattajaksi.

MYYTY!

Manhattan II palasi kotiin

Meillä marraskuussa välityksessä ollut saksalainen holsteinerori Manhattan II palasi meille alkuvuodesta, kun kilpahevostalli Roxbury tuli tiensä päähän ja myi hevosiaan pois. Harkitsin pitkään oriin myymistä eteenpäin, mutta lahjakkuutensa takia se tulee jäämään meille jalostusoriiksi omille ja tallin ulkopuolisille siitostammoille.

Varsapihatto sai myös lisää asukkaita, kun yksivuotispihattoihin muuttivat tammavarsat Nikita Wave ja Captainia V (kaksivuotias tamma Chaotic Wave muutti myös vuotiaiden seuraksi), sekä kaksivuotiaiden orivarsojen pihattoon muuttivat orit Leogend Wave, Remember V ja yksivuotias varsa Prinzté.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Lomailua helmikuuhun

SB Dressage jää nyt "tipattomalle tammikuulle", ja palaa täysin voisin toimintaan taas helmikuun 2009 puolella. Olemme olleet aktiivisia toiminnan osalta, ja nyt on lomailun aika.

Olen tavattavissa sähköpostitse joka tapauksessa, eli jos on kysyttävää myyntihevosista/muusta asiasta niin rohkeasti viestiä laittamaan!

Nähdään ensi kuussa!

Sophie Bernacca

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Uusi ori: Don Matthieu

Suuri saksalainen saapui eilen iltapäivällä pitkältä automatkalta tanskanmaalle. Matka sujui mitä ilmeisemmin hyvin, ja mahdottoman lihaksikas Don Matthieu näytti selvästi nauttivan raikkaasta talvisäästä. Ori toivotettiin koko tallin kesken tervetulleeksi, ja tullessaan autosta ulos se ilmoitti selkeästi olevansa tallin uusi kuningas.

Tulemme alkukeväästä kilpailemaan oriin kanssa GP-luokissa, mutta maaliskuussa Don Matthieu jää kokonaan jalostuskäyttöön omille tammoillemme. Jos olet kiinnostunut tuomaan oman tammasi vieraille tälle hienolle holsteinerille, lähetä sähköpostia minulle - astutuspyynnöt ovat kyllä keskusteltavissa.

Keväällä 2009 syntyvät varsat

SB Dressur Staldiin syntyy keväällä 2009 varsat seuraavista yhdistelmistä:

Goldfever x Anaconda xx = syntyy 27.1.2009
Helga x Don Matthieu = syntyy 20.2.2009

Molemmista varsoista saa tehdä etukäteen kyselyjä, mutta tiedot esimerkiksi sukupuolesta ja nimestä kerrotaan varsojen niiden synnyttyä. Näillä näkymin kumpikaan varsoista ei jää meille asumaan.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Draamaa virtuaalimaailmassa

Viime kesästä saakka olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti ollut virtuaalihevosmaailman koukeroissa mukana, ja vasta viime kuukausien aikana olen päässyt asioihin kunnolla kiinni. En ihan totta osannut kuvitellakaan, miten viihdyttävää seuraa virtuaalimaailma oikeasti onkaan kaikilla tasoilla.

Ajankohtaisin ja huomiota herättävin aikana viime kuukausien aikana on ollut VRL:n muutokset. Selailemalla esimerkiksi Hevostalli.netin foorumia pääsee asioihin nopeasti käsiksi, mutta aluksi itse onnistuin ohittamaan tämän kaiken draaman lähinnä olankohtautuksella ja yksinkertaisesti jättämällä lukematta kaiken VRL:ää koskevan tekstin. Mutta, kuten suuret puheenaiheet yleensä - ne leviävät. Useimmiten käsiin.

Kun lähes poikkeuksetta jokainen virtuaalihevosaiheinen blogi kirjoittaa samasta aiheesta, on asian yksinkertaisesti oltava niin suuri että minunkin on kiinnostuttava aiheesta. Ja mistä onkaan kyse? Ihmisyyden perimmäisestä ongelmasta: tyytymättömyydestä. Ihminen ei ikinä, koskaan, milloinkaan ole tyytyväinen. Asioista valitetaan siihen pisteeseen asti, että niihin puututaan ja asioita korvataan, kunnes hetken kuluttua keksitään taas uutta valitettavaa.

Virtuaalimaailma on kuin viihdyttävä saippuaooppera: koko maailma pienoiskoossa. Täällä tapellaan, nauretaan, puukotetaan selkään, onnitellaan kaveria onnistumisesta, ollaan kateellisia kaverin onnistumisesta... Ehkä meidän pitää vain kulkea valtavirran mukana, ja puuttua niihin typeriin puuttuviin asioihin. Hetken kuluttua keksitään uusi valitusaihe ja vanha painuu unholaan - aina siihen asti, kunnes kaivetaan se vanha uutinen esille ja mietitään miksei siihen puututtu tarpeeksi ajoissa. Draamaa kerrakseen - mutta se nyt vain kuuluu elämään. Ei sen tarvitse olla haudanvakavaa. 

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Myyntihevosvalikoima laajenee

Ottoman on lähtenyt Ruotsiin koko tammikuun ajaksi koulutettavaksi kouluratsastaja Ingrid Beckin talliin. Beck ratsuttaa oria kevään kilpailuja varten, kun itselläni on kiireitä myyntivälityksen kanssa ja matkustelen tammikuussa ympäri Eurooppaa etsien uusia myyntihevosia.

Keväällä on SB Dressagen välitettäväksi tulossa hevosia mm. seuraavista maista: Suomi, Saksa, Italia ja Itävalta. Osan aikaa matkalle olen saamassa seurakseni esteratsastaja Kalle Mannisen, joten mahdollisesti meillä nähdään keväällä myös muutamia myytäviä estehevosia. Pitäkää blogia silmällä!

lauantai 3. tammikuuta 2009

Uusi tamma: Rosenholtz

Talliimme muutti joulukuun alkupuolella uusi todella tyylikäs ja hieno kilpahevostamma Rosenholtz. Tamma on rodultaan westfalen, ja se on kerännyt tähän asti menestystä lähinnä helpommissa koululuokissa. Rosenholtz on äärettömän lahjakas, mutta toistaiseksi vielä melko raaka ratsastettava erityisesti mitä tulee vaativiin kilpaluokkiin. Liikettä kuitenkin on, ja toivonkin saavani tästä ladysta hyvän lisän tiimiimme.

Ennestään Rosenholtz on varsonut yhden jälkeläisen oriista Kashmire. Nuori orivarsa Lose Control oli samaan aikaan myynnissä tamman kanssa, joten tämän hetkisestä olinsijasta minulle ei valitettavasti ole tietoa.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Uusi alku!

Toivotan vielä kerran mahtavaa vuoden 2009 alkua kaikille SB Dressagen lukijoille ja tallilla kävijöille!

Uuden vuoden kunniaksi talli on saanut uuden yksinkertaisemman ja selkeämmän ulkoasun. Suunnitelmia en ole vielä ehtinyt sen edemmälle viedä, mutta tammikuun puolella tiedossa on ainakin kahden siitostamman varsomiset. Uusia hevosiakin on tullut sitten viime näkemän, mutten ole ehtinyt niistä sen tarkempia esittelyviestejä vielä tehdä. Tulossa kuitenkin on, älkää huoliko! ;)

Tulevaisuudesta voin kuitenkin sen verran vihjata, että Pohjois-Saksasta meille saapuu ensi viikolla todella hieno musta jalostushevonen Don Matthieu siitoskäyttöön SB Dressur Staldiin. Oriin kanssa tullaan starttaamaan muutamia GP-luokkia, mutta maaliskuussa se jää vain ja ainoastaan jalostuskäyttöön tallin tammoille ja muutamille ulkopuolisille tammoille.

Don Matthieu lähettää terveiset kaikille tuleville faneille!